lauantai 6. huhtikuuta 2013

Huhtikuu on kuukausista julmin

Minulle tapahtuu joka ainoa huhtikuu sama erehdys. Jossain vaiheessa mieleeni tulevat runon säkeet: Huhtikuu on kuukausista julmin, se työntää sireenejä kuolleesta maasta...

 Runo koskettaa minua, tutkin pihaa, joka nyt on lumen alla, mutta joinain keväinä harmaa ja edellisen kesän ruohon peittämä. Katselen huolestuneena sireeneitä ja kuvittelen, miten ne ponnistelevat kuolleen näköisessä maassa. Kaikki mietteeni ovat hyvin konkreettisia ja kuvittelen, että runoilija on kokenut jotain samaa.

Jossain vaiheessa menen ja etsin koko runon. Samalla silmiini osuu kirjallisuustutkijan teksti, joka säikäyttää minua. Sen mukaan runo on tehty ilmentämään länsimaisen kulttuurin kuihtumista. Modernistiset säkeet ovat vuodelta 1922 T. S. Eliotin kokoelmasta Autio maa ja kysymyksessä ovat kasvullisuus-, hedelmällisyys- ja ylösnousemusmyytit. On siellä Graalin maljaa ja muutakin

Minua nolottaa. Kuin olisin joka huhtikuu saman aprillipilan kohde. Koen aina, että Eliot on kirjoittanut runon minulle huhtikuisen pihan tallaajalle, joka en hetkeäkään ajattele hedelmällisyysmyyttiä tai Graalin maljaa. Nyt karkotan koko runon mielestäni, mutta pahaa pelkään, että vuoden päästä ymmärrän sen taas vain omalla tavallani.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti